Overwatch oli vuoden 2016 yksi suosituimmista uutuuspeleistä ja pelille tulee pian jatkoa. Overwatch 2 julkistettiin virallisesti vuonna 2019, mutta se ei ole vielä pelinä saatavilla julkisuudelle. Overwatch 2 on edeltäjänsä tapaan ensimmäisen persoonan ammuntapeli, jossa on kuitenkin enemmän pelikenttiä kuin Overwatch-pelin ensimmäisessä osassa. Miten Overwatch 2 -peli eroaa edeltäjästään ja voiko siitä ennustaa uutta e-urheilun suosikkia?
Overwatch 2 –pelin uusia ominaisuuksia
Overwatch 2 –peliin on tietysti lisätty ominaisuuksia, joita ei pelin ensimmäisestä osasta ei löydy. Toisaalta kaikki vanhat ominaisuudet löytyvät pelistä edelleen, mutta niihin on vain tehty korjauksia tai muita lisäyksiä.
Vanhojen pelihahmojen lisäksi on tietysti kehitetty uusia hahmoja vaihtelun vuoksi. Tällä hetkellä on tiedossa, että Overwatch-pelin 32 hahmon lisäksi uudessa peliversiossa on ainakin neljä uutta hahmoa, joista on paljastettu kaksi; Echo ja Sojourn. Overwatch-fanien on siis vielä jännitettävä, mitä muita hahmoja pelissä tulee olemaan mukana.
On myös paljastettu, että uudessa Overwatch 2 -pelissä on uusia pelikenttiä, joiden kautta pelaajat pääsevät kokemaan toisenlaisia pelielämyksiä. Pelissä on edelleen PvP-pelikenttiä, joita uuteen versioon on lisätty neljä kappaletta. Näistä on tiedossa vasta kolme kappaletta; Göteborg, Toronto ja Monte Carlo.
Alkuperäisten pelimuotojen joukossa ovat Quick Play, Arcade, Competitive ja Practice, jotka löytyvät myös Overwatch 2 -pelistä. Myös Overwatch-pelin ensimmäisen osan tehtävät löytyvät oelun uudesta versiosta, mutta joukkoon on lisätty yksi uusi tehtävä: Push. Tässä tehtävässä taistellaan robotista, joka on saatava hallintaan ja siirretyksi vastustajan puolelle.
Lisäksi Overwatch 2 -pelissä tulee olemaan uusia PvE-pelimuotoja, joihin kuuluu tehtäviä, jotka on läpäistävä neljän pelaajan voimin, ja jossa taistellaan tietokoneen ohjaamia hahmoja vastaan. Tehtävien kautta pelaajat saavat kokemuspisteitä, joiden avulla pystyy kehittämään uusia taitoja. Nämä tehtävät kuitenkin rajoittuvat edelleen Overwatch 2 –tarinaan, jonka ympärillä koko peli pyörii.
Overwatch 2 tulee olemaan visuaalisesti hieman erinäköinen kuin Overwatch-pelin ensimmäinen osa, sillä pelin ulkonäköön on haluttu panostaa lisää.
Onko peli edeltäjästään parempi?
Overwatch 2 sisältää edelleen kaikki Overwatch-pelin ominaisuudet, sillä pelinkehittäjät huomasivat, että näistä ominaisuuksista pidettiin. Overwatch 2 –peli on edelleen moninpeli, joten sitä voi pelata yhdessä ystäviensä kanssa ja se hyödyntää samaa jaettua moninpeliympäristöä kuin edeltäjänsä. Peli käyttää myös samaa pelimoottoria kuin Overwatch, joten yleinen pelin tuntu pysyy samana.
Toisaalta mukaan on kuitenkin otettu uusia ominaisuuksia, mitkä tuovat vaihtelua peliin. Overwatch-fanit ovat pelanneet samaa peliä aina uudestaan, joten uudistukset ovat tietenkin tarpeen. Uudet pelikentät ja hahmot luovat uudenlaisia pelikokemuksia, joita ei aiemmasta versiosta löydy. Voisi siis sanoa, että Overwatch 2 on vain seuraavalle tasolle viety Overwatch-peli, josta ei ole poistettu pelin klassisia ominaisuuksia.
Millä alustoilla Overwatch 2 -peliä voi pelata?
Overwatch 2 –pelin pelaaminen onnistuu kaikilla klassisilla pelialustoilla, kuten Playstation 4 –laitteella, PC-tietokoneella, Xbox-laitteella sekä Nintendo Switch –konsolilla. Ei siis ole väliä, mikä laite kotoa löytyy.
Pelin tulevaisuus e-urheilussa
On todennäköistä, että Overwatch 2 -pelistä tulee yhtä suosittu e-urheilun maailmassa kuin edeltäjästään ja se tulee ilmestyttyään dominoimaan e-urheiluliigoja. Overwatch 2 –pelin kehittäjät ovat varoneet muuttamasta peliä liikaa, jolloin Overwatch-pelin rakastajat pystyvät saamaan pelistä edelleen yhtä hyvän kokemuksen. eSports-ala kehittyy kyllä jatkuvasti, mutta suosittujen pelien kohdalla on syytä varoa pelin muuttamista kokonaan.
Yhteenveto
Overwatch 2 tulee olemaan sensaatio ilmestyessään ja se tulee todennäköisesti valloittamaan myös e-urheiluliigat.