Dota 2 – strategiapelien johtotähti

Defense of the Ancients julkaistiin vuonna 2003, joka oli alun perin vuotta aiemmin julkaistun Warcraft III: Reign of Chaosin modi. Warcraftin mukana tuli ilmainen editori, jolla pelaajat saivat loihtia itse uusia karttoja peliin, pelaten peliä siten itsensä näköisillä pelialustoilla Battle.netin kautta. Itse kartan lisäksi pelaajat saivat muotoilla kartalle myös omanlaisensa tehtävät, joukot ja muut peliin liittyvät osat.

Eul-pelaajanimellä tunnettu Kyle Sommer loi tällä editorilla oman karttansa vuonna 2003, ja tätä voidaan pitää Dotan alkupisteenä. Myöhemmin muut pelaajat kehittivät Eulin karttaan omia lisämausteitaan ja uusia hahmoja, joista alkoi muotoutua Dota.

Ensimmäinen Dota oli käytössä pitkään, mutta vuonna 2013 julkaistiin viimein Dota 2, jota oli odotettu pitkään. Uusi versio toi kokonaan uuden maailman peliin ja jo kilpailullisempaan suuntaan muuttunut maailma sai lisää buustia uudesta versiosta. Dota 2 sai kunnian olla myös ensimmäinen peli, jossa pelin julkaissut Valve otti käyttöön Source 2 -pelimoottorin vuonna 2015, joka toi peliin huomattavasti lisää sulavuutta.

Dota 2 -pelin idea

Dota 2 on edeltäjänsä Dotan tapaan RTS-peli, eli reaaliaikaisiin tapahtumiin perustuva strategiapeli. Dotassa pelataan viiden hengen joukkueella toista viisihenkistä joukkuetta vastaan. Päämääränä pelissä on saada tuhottua vastustajajoukkueen keskeinen rakennus Ancient, joka sijaitsee vastustajajoukkueen aloituspaikan viimeisessä nurkassa, luonnollisesti samalla puolustaen omaa Ancientia. Eli siellä, mihin vastustajan on kaikkein vaikein edetä.

Joukkueen jokaisella pelaajalla ohjaa yhtä sankarihahmoa, jonka voi valita reilusti yli 100 vaihtoehdon valikoimasta. Jokaisella hahmolla on omat etuutensa ja roolinsa pelissä, ja jotkut pelaajat voivat pelata supportteja (avustavia rooleja), jotkut healereita (parantajia) ja jotkut hyökkääviä rooleja. Joukkueen eri roolien osuessa hyvin kohdalleen ja kaikkien ollessa samalla sivulla, pystyy joukkue maksimoimaan suorituskykynsä.

Ancientit sijaitsevat kartalla koilisnurkassa ja lounaisnurkassa, ja näin ollen joukkueiden tukikohdat ovat siis kartan vastakkaisissa päädyissä. Kartalla voi hyökätä käytännössä kolmea eri tietä: keskeltä ja kummaltakin reunalta. Hahmot saavat pelin edetessä erilaisia taitoja ja avustavia tavaroita, joilla pelin luonne voi muuttua olennaisesti.

Kukaan pelaaja ei tietysti ole mestari kaikilla hahmoilla, vaan yleensä pelaajat erikoistuvat tiettyyn rooliin ja korkeintaan muutamaan hahmoon. Kaikkien hahmojen hallitseminen olisi valtava operaatio, sillä kaikilla hahmoilla on reilusti ominaisuuksia, joiden tehokas hyödyntäminen vaatii paljon opiskelua.

H2 Dota e-urheilussa

Dotan kilpailullinen puoli on yksi maailman suosituimpia. Pelin maailman ykkösturnaus The International jakaa vuosittain valtavia voittopotteja. Esimerkiksi viimeksi pelatussa vuoden 2019 The Internationalissa (2020 jäi väliin koronan vuoksi) palkintopotti oli yli 34 000 000 dollaria, josta voittajajoukkue OG korjasi suurimman osan.

Eurooppalaisjoukkue OG:ssa pelaa myös suomalainen Topson, joka voitti joukkueen mukana Internationalit vuosina 2018 ja 2019. Topson on kerännyt Dota-pelillä uransa aikana pelkkää voittorahaa jo lähes 5,5 miljoonaa dollaria. Muita tunnettuja suomalaisia Dota-pelaajia ovat Matumbaman (Team Secret) ja uransa lopettanut JerAx, joka oli Topsonin tapaan voittamassa The Internationaleja vuosina 2018 ja 2019.

Vaikka eurooppalaisjoukkueet ovat voittaneet The Internationalin useasti, on Dota erityisen suosittu Aasiassa, jossa joukkueita on todella paljon.

H2 Dota vedonlyönnissä

Dota 2 -otteluihin kertoimia löytyy nykyään lähes jokaiselta vedonlyöntiyhtiöltä. E-urheilussa vedonlyönti perinteisillä alustoilla on vielä kohtuullisen nuori ilmiö, mutta sitä harrastetaan silti aktiivisesti etenkin nuorempien pelien kanssa kasvaneiden sukupolvien parissa. Dota 2 kuuluu ehdottomasti suosituimpiin vedonlyöntikohteisiin.

Dota 2 tarjoaa myös livevedonlyöjille mielenkiintoisen kohteen. Välillä useiden tuntien mittaiseksi venähtävät pelit tarjoavat paljon pelin sisäisiä muutoksia, jotka voivat tarjota livestä erinomaisia kertoimia.

Read More
5 Parasta Ethereum Peliä
2 vuotta ago
0 395