Counter-Strike: Global Offensive

Counter-Strikestä (tuttavallisemmin CS) on kasvanut vuosien varrella yksi maailman suosituimmista peleistä. Yhdysvaltalaisen Valven luoma FPS-räiskintä on kerännyt miljoonien pelaajien yhteisön, joka on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi.

Peli juontaa juurensa viime vuosituhannen loppupuolelle, kun Valve julkaisi sittemmin pelilegendojen tähtiin itsensä kirjanneen Half-Lifen, joka on monen milleniaalin lapsuuden suosikkipeli. Counter-Striken tapaan Half-Life oli FPS-peli (ensimmäisen persoonan räiskintäpeli), jossa pelaaja pääsi ohjaamaan lukuisiin meemeihin vuosien varrella päätynyttä Gordon Freemania.

Counter-Strike kehitettiin muutama vuosi Half-Lifen julkaisemisen jälkeen pelin modiksi, josta ei varmasti koskaan odotettu tulevan sellaista suurta peliä, millaisena me sen tänä päivänä tunnemme. Yhteisön kehittämä modi kuitenkin nosti suosiotaan yllättävän nopeasti, ja modin oikeudet kaupattiin Half-Lifen kehittäneelle Valvelle, joka ryhtyi muodostamaan siitä omaa pelisarjaansa.

Pelisarja saa alkunsa

Counter-Striken perusidea on asettaa pommi jommallekummalle kahdesta pelissä olevasta pommipaikasta (A tai B) tai joissain kartoissa pelastaa panttivanki. Pelissä pelataan viiden hengen joukkueina, ja apuna pommipaikkojen valtaukseen voi käyttää savukranaatteja, valokranaatteja ja muuta pelissä tarjolla olevaa apurekvisiittaa. Erikoisjoukot pyrkivät puolustamaan pommipaikkaa ja terroristit puolestaan asettamaan pommin.

Suuri osa pelin kartoista oli pelisarjan alkupuolella panttivankitehtäviä, mutta nykyään virallisset turnauksissa käytettävät pelikartat ovat kaikki pommitehtäviä. Alkupäässä pelisarja kehittyi kovalla vauhdilla ja ensimmäisen neljän vuoden aikana julkaistiinkin pelisarjan kolme ensimmäistä osaa:

  • Counter-Strike (julkaistu 2000)
  • Counter-Strike: Condition Zero (2004)
  • Counter-Strike: Source (2004)

Source oli ensimmäinen CS-peli, jossa kilpailullisuus alkoi tulla todenteolla mukaan. Jo pelisarjan ensimmäisten vuosien aikana pelattiin useita turnauksia, joissa oli jo kohtalaisia voittosummia. Alkuperäisen CS:n suurimman voittopotin keräsi Schroet Kommando, joka voitti CPL Summer -turnauksessa peräti 200 000 dollarin potin.

Global Offensive tuo ammattimaisuuden mukaan

Jo Sourcen aikoina CS:ssä oli kilpailullinen ulottuvuus, ja pelin turnauksia järjestettiin ympäri maailman. Kahdeksan vuotta Sourcen julkaisemisen jälkeen ilmestyi odotettu CS:n uusin versio Global Offensive (CS:GO), jollaisena me CS:n nykyään tunnemme.

GO:n julkaisemisen jälkeen kilpailullisuus otti jälleen uusia askeleita ja CS-pelimaailma alkoi ammattimaistumaan vauhdilla muiden pelien ohessa. Nykyään maailmassa on useita ammattimaisesti toimivia CS-organisaatioita, jotka pelaavat suurista rahasummista isoissa turnauksissa ympäri maailman, ja luonnollisesti myös verkossa. Suomalaisjoukkueista tunnetuimpia ovat ENCE ja Havu.

ENCE säväyttikin vuoden 2019 helmi-maaliskuun vaihteessa pelatuissa Majoreissa, joita usein kuvaillaan CS:GO:n maailmanmestaruuskisoiksi. Tuolloin ENCE pääsi finaaliin saakka, mutta hävisi finaaliottelun tuolloin peliä ylivoimaisesti hallinneelle tanskalaiselle Astralikselle, joka korjasi miljoonan dollarin palkintopotin.

Ammattimaiset pelit ovat toki vain jäävuoren huippu tämän suositun pelin maailmassa. Pelin ympärillä on myös miljoonien pelaajien yhteisö, joka pelaa keskenään peliä verkossa. Jotkut pelaavat omaksi ilokseen, toiset tykkäävät keräillä aseiden erilaisia maalauksia (skinejä). Toiset pelaavat kehittyäkseen, ja kilpailullisia turnauksia on myös aloitteleville joukkueille. Myös CS:GO:n suomenmestaruudesta pelataan vuosittain FEL:ssä (Finnish Esports League).

Vedonlyönti CS:GO:ssa

E-urheilu on tullut mukaan monen vedonlyöntiyhtiön valikoimiin ja monet ovat myös innostuneet siitä lyömään vetoa. Vedonlyönti CS:ssä on edelleen melko nuori ilmiö, sillä ensimmäiset vedot perinteisillä vetoalustoilla tulivat tarjolle vasta GO:n julkaisun jälkeen.

Pelin kilpailullisuus perustuu taktiikoihin, joilla joukkueet voivat periaatteessa voittaa yksilötaidoltaan parempia joukkueita. Juuri taktiset elementit ja pelin muuttuva luonne eri karttojen välillä luokin CS:stä erittäin mielenkiintoisen vedonlyöntikohteen.

Jos pelin sisäiset lainalaisuudet ovat pelaajalla hanskassa, kannattaa kokeilla myös livevedonlyöntiä CS-peleissä. Jos tiedät toisen joukkueen olevan esimerkiksi erinomainen erikoisjoukoilla pelatessaan, voit löytää mainiota kertoimia eri peleihin. Lisäksi saat tietysti lisäjännitystä pelien katsomiseen!

Read More
5 Parasta Ethereum Peliä
2 vuotta ago
0 468